16.11.2018

Jujuprix 2018 voittaja on Jani Kiltti


Jani Kiltti voitti vuotuisen mainonnan suunnittelukilpailun Jujuprixin työllään ”Taustatukea markkinoinnin sankareille”. Palkinto, Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiön 2000 euron apuraha, luovutettiin Kiltille tänään loppuunvaratussa Marketing Business Battle -tapahtumassa Tampereen Solo Sokos Hotel Tornissa. Samalla palkittiin yleisöäänestyksen voittaja, Kaski Agencyssä työskentelevän Johanna Siltasen työ ”Nextille levelille”. Työ sai peräti 60 prosenttia kaikista yleisöäänistä.

Jo 20 vuoden ajan järjestetyn kilpailun toimeksiantona oli tänä vuonna Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiön apurahauudistuksen mainonnan suunnittelu. Jatkossa apurahaa jaetaan entistä aktiivisemmin myös alalla työskentelevien osaamisen kehittämiseen.

”Jani Kiltin työ Taustatukea markkinoinnin sankareille huokuu hyvää fiilistä ja voimaantumista. Työ puhuttelee laajaa kohderyhmää ja sen kuvailmaisu on vahva ja viimeistelty. Myös Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiön tarkoitus oli kiteytetty hyvin”, mainitsi kilpailuraati perusteluissaan. Kiltti työskentelee graafisena suunnittelijana Creative Cruessa, entinen Mediaporras.

Jujuprix-kilpailun tarkoitus on nostaa esille nuoria mainonnan suunnittelijoita. ”Tässä me onnistuimme hyvin. Osoituksena siitä on muun muassa yleisön ilahduttavan aktiivinen osallistuminen yleisöäänestykseen. Ääniä annettiin kaikkiaan 2 577”, Kilpailun järjestäjän edustaja Jaakko Sipola kertoo.

Markkinointiviestinnän ammattilaisista ja suunnittelukohteen edustajista koostuva raati piti kilpailutöiden tasoa kovana. Raatiin lukeutuivat Karri Gardemeister, Villivisio; Hanna Salo, Kaski Agency; Mika Kihlakaski, Bermuda; Sami Nieminen, Creative Crue; Kari Jokinen, Propaganda; Kati Keronen, Valoria; Sanna Koivunen, Aamulehti; Jaakko Sipola, Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiö.

Jujuprix on vuosittain järjestettävä mainonnan suunnittelukilpailu, johon voivat osallistua alle 35-vuotiaat pirkanmaalaiset markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän ammattilaiset ja opiskelijat. Järjestäjän, Tampereen Mainosyhdistyksen Säätiön, tarkoituksena on edistää ja kehittää Pirkanmaalla mainos- ja markkinointialalla toimivien ja alaa opiskelevien henkilöiden koulutusta sekä ammattitietoutta ja -taitoa. Säätiö myöntää myös apurahoja alalla toimiville ja alaa opiskeleville. Jujuprix-kilpailua on järjestetty jo lähes 20 vuoden ajan.